Yritän elää nykyään niin, että pyrin löytämään kaikesta hyvän puolen. Että vaikka jotain ikävää tapahtuu, niin siinä on silti oltava mukana aina jotain hyvää, joku pieni kultareunus. Se helpottaa omaa oloa ja suhtautumista kummasti ja tekee oikeastaan tilanteesta kuin tilanteesta henkisesti vähemmän raskaamman.

Tämä on tietenkin täysi vastakohta siitä, mitä muutama vuosi sitten olin. Ja oikeastaan jo se tekee jokaisesta huonostakin päivästä vähän silti hyvän.

Ennen jokainen vastoinkäyminen ja kriisi oli ikään kuin yksi kivi lisää muuriin, näin Roger Watersin vertauskuvaa lainatakseni. Että kaikki oli aina jo valmiiksi aivan vitusta ja sitten kun jotain tapahtui lisää, niin marttyyrinomaisesti parahdin vain, että niinpä tietenkin, antaa tulla vaan, ei tässä paskakasassa mikään tunnu enää miltään. Ja sitten join koittaakseni saada jonkun tuntumaan joltain. Tai ainakin esittääkseni, ettei mikään oikeasti tunnu miltään.

Nyt kun tulee kriisi kohdalle, yritän katsoa sitä niin, että tästä selvittyäni olen taas vähän vahvempi. Ja yleensä se onnistuu, kun sen tekee tietoisesti ja ottaa sen tavoitteekseen. Näin vastoinkäymisten jälkeen olo onkin taas jopa parempi kuin ennen niiden alkua. Se on aika siistiä huomata. Ja etenkin se, että on tämän kaiken oppinut ja tajunnut.

Viime viikot ovat olleet melkoista tunnepuuskaa joka suuntaan ja samalla, kun olen koittanut pidellä päätä pystyssä, olen antanut fiilisten tulla sellaisenaan ja kohdannut ne. Se sattuu, siinä joutuu vähän peiliinkin tuijottamaan, mutta lopulta se kaveri siellä peilissä iskee aina silmää takaisin. Että kyllä tämä tästä. Ja niinhän se.

Sillä ei ole oikeastaan väliä onko kriisitilanne iso vaiko pieni, onko se jotenkin yleinen vai vain jotain mikä sinun omassa päässäsi on. Jokaisen asian kokee omalla tavallaan eikä kukaan voi nähdä mitä tunnet, yleensä sitä ei pysty edes ulkopuoliselle selittämään. Minä harvemmin edes yritän. Sen sijaan yritän kohdata asian päässäni ja kääntää sen parhain päin. Monet ottavat tämän, etenkin historiani huomioon ottaen, joko syynä huolestua tai loukkaantumisena. Että nyt se on hiljaa, sillä ei ole kaikki hyvin, miksei se puhu? Joko pitää pelätä että se taas masentuu, tai sitten se on vain ihan mulkku.

Kumpikaan ei pidä paikkaansa. Minä vain olen vuosien yrittämisen jälkeen viimein löytänyt oman tapani kohdata erilaiset asiat. Jos se ulospäin näyttäytyy hiljaisuutena, minulle se esittäytyy rauhallisuutena. Että tässä hiljalleen, pikku askelin, tsup tsup, parannan asiaa. Ja kun se lopulta on ohi, oli lopputulos mikä tahansa, olen taas vähän entistä vahvempi.

Niin, lopputulos. Ennen ajattelin eniten lopputulosta. Ajattelin sitä tupla tai kuitti -tyyppisenä asiana, että joko se on hyvä tai sitten kaikki on kohta taas aivan perseestä. Nykyään ymmärrän nähdä asian niin, että oli lopputulos mikä tahansa minun kannaltani, se on silti tulos. Eli se on joka tapauksessa tilanne jonka pohjalta pitää lähtee seuraavaa vaihetta rakentamaan, joten otetaan se vastaan sellaisena kuin se tulee.

Totta kai lopputuloksesta silti toivoo hyvää. Tietenkin. Ja tällä kertaa, tällä hetkellä, vaikuttaa ihan hyvältä. Tässä on taistelumiekkaa kalisteltu ja se ehkä tuottaa hedelmää. Mutta mikä tahansa se hedelmä onkaan, sen syötyäni olen taas vähän parempi ihminen. Se on tämänkin kriisin kultareunus. Ja jo sellaisenaan ihan hyvä.

Takaisin ylös