maanantai 4. huhtikuuta 2016
Rakas päiväkirja,
Viimeisen kuuden viikon aikana olen lumikenkäillyt, hiihtänyt, jääkiipeillyt, vaeltanut, talvileireillyt, lumilautaillut, istunut poron kyydissä, ruokkinut poroja, syönyt poroa, rakentanut kammin ja lumipoteron, huiputtanut kolme tunturia, ajanut moottorikelkkaa, siivonnut hotellihuoneita, valmistanut aamiaisen 30:lle ihmiselle, toiminut baarimikkona, puhunut enemmän englantia kuin suomea, ihastellut revontulia, kokenut Lapin kevään, nähnyt maakotkan lennossa, syönyt elämäni parhaan kalasopan, urheillut viisi päivää viikossa, tarjoillut hirvikäristystä nuotiolla, raahannut 60-kiloista ahkiota hiekkatiellä, odottanut uutta Moonsorrown albumia kärsimättömänä, missannut ainakin Ian Anderssonin, Nilen, Pää Kiin ja jo mainitun Moonsorrown keikat, katsonut Everestin kolme kertaa, noussut Sallan Pyhätunturin syöksyrinteen cramponeissa, putsannut 19 vessanpönttöä, ikävöinyt poikaani, palauttanut kaikki suuremmat koulutehtävät, surrut sinkkuna olemista, nauttinut sinkkuna olemisesta, syönyt ainakin seitsemän pullapitkoa kermavaahdolla ja lakkahillolla, saanut ”Kuukauden retkeilyblogin” tittelin ja pukeutunut ilman lupaa lainattuihin palomiehen varusteisiin vain, jotta saisin kuvan itsestäni palomiehenä. Koska tytöt tykkää palomiehistä.
Olen ollut aika elossa. Nyt on aika lähteä kotiin.