perjantai 8. tammikuuta 2016
Hyvää tuoretta vuotta kaikille!
Vuoden ensimmäinen viikko on nyt takana ja sen myötä haluaisin uskoa, että 2015 alkaa olla pureksittu. Se on paketoitu jonnekin tuonne muistojen syövereihin, mistä sitä voi pieninä erinä kaivella aina tarvittaessa, mutta pääfokus on nyt edessä ja vuodessa 2016. Surut ammuin taivaalle muutaman uudenvuoden raketin myötä ja nyt aion keskittyä tulevaan, koska näyttäisi, että sillä on paljon tarjolla!
Reilut kolme viikkoa joululomaa alkaa olla paketissa sekin. Pari päivää vielä ja sitten koittaa paluu koulun penkkiin, minkä jälkeen mennäänkin sitten aika haipakkaa aina syyskuulle asti! Ei haittaa, mielestäni tässä joululomassa oli vähintään kaksi viikkoa liikaa. Kävimme eilen kouluporukalla kahvittelemassa ja tuntui kuin olisi taas perheen pariin palannut pitkän eron jälkeen. Niinpä maanantaina Eerikkilään lähtö tuntuu erittäin hyvältä, minulla on täällä jo suunnilleen rinkka pakattuna tuossa sohvannurkalla.
Rinkka ja sukset, meillä alkaa nimittäin eräsuksikausi saman tien nyt, kun talvi viimein saapui. Jos siis haluaa saada elämäänsä komediaa, kannattaa tulla ensi viikosta eteenpäin Ruostejärven ympäristöön katsomaan, kun kaupunkilaispojat vetävät eräsuksilla ahkioita Tammelan maastossa. Ensimmäinen talvileiri on jo parin viikon päässä ja hiihtotreenin kruununa odottelee sitten umpihankihiihdon MM-kisat Pudasjärvellä helmikuun puolessa välissä. Siihen mennessä pitäisi ottaa tekniikka ja voitelu haltuun ja minä olen viimeksi hiihtänyt armeijassa 16 vuotta sitten.
Pudiksen kisojen jälkeen - olettaen että selviän sieltä hengissä - otamme muutaman viikon happea Eerikkilässä, jonka jälkeen edessä on kuusi viikkoa Lapissa! Ensin Hammastunturiin talvileirille hiihtovaeltamaan, minkä jälkeen asetun Sallatunturin ja Rukan välimaastoon kuukauden työharjoitteluun. Kustannuspaikkanani toimii Juuman kylässä majaileva ohjelmapalveluyritys Oulanka Basecamp, missä tulen vetämään lumikenkäilyä sekä jääkiipeiyä asiakkaille. Yhtälailla tulen leikkimään talonmiestä ja luon lunta pihassa samalla kun keittelen turistiryhmille aamukahveja keittiössä. Luvassa on siis vähän kaikkea ja jotain siltä väliltä mitä eräoppaan arkeen kuuluu, enkä malttaisi odottaa, että pääsisin jo hommiin! Jos siis olet Rukalla maalis-huhtikuussa, tervetuloa moikkailemaan ja vaikka kiipeilemään.
Olen jääkiipeillyt jonkin verran, mutta koska lisäkokemuksesta harvoin on haittaa, ilmoittauduin Adventure Partnersin jääkiipeilykurssille Helsinkiin vielä tämän kuun lopulle. Ajatuksia tämän taustalla on oikeastaan kaksi: Ensinnäkin haluan saada lisäoppia itselleni, jotta voin hyödyntää neljän viikon reissuni Oulankaan omaa kiipeilyäni kehittäen ja toisekseen, luulisin, että on helpompi ohjata asiakkaitakin jääseinille kun on itse käynyt kuuntelemassa ja kokemassa, kuinka alkeiskursseja vedetään. Uskoisin, että tällä kombolla saan työharjoitteluajastani eniten irti.
Kun harjoittelu Lapissa on ohi, onkin jo melkein vappu! Tässä kalenteria vilkuillessa luulen, että tuleva kevät tulee menemään ihan älytöntä vauhtia ja ihan kohta on kesä. Mikä tuntuu hassulta, koska tällä hetkellä keittiöni mittari näyttää 24:ää pakkasastetta.
Toukokuussa täytän 37 vuotta. Olen aina pitänyt vanhenemisesta, jotenkin sitä aina ajattelee, että taas olen hieman viisaampi kuin vuosi sitten. Päästäni alkoi viime kesänä löytymään harmaita hiuksia enkä voi olla kuin tyytyväinen, että saan elää tällaista elämää tukan jo harmaantuessa. Jos joku olisi joskus kertonut, että Teemu hei, sä oot 37-vuotiaana jonkunlainen seikkailija, eräopas ja ulkoilun ammattilainen, olisin varmaan nauranut päin näköä. Jotenkin jokainen vuosi lisää omassa mittarissa rikkoo aina vain enemmän sitä ajatusta, millainen ”aikuisen” pitäisi olla. Että olisi rivarinpätkää ja farmarivolvoa. Ei ole. Eikä tarvitse! Saa olla juuri niin kuin haluaa! Ainoa, mikä vanhenemisessa harmittaa on se, ettei sitä saa tehdä yhdessä jonkun kanssa. Mutta ehkä se jokukin kävelee vielä tänä vuonna vastaan.
Toukokuussa luvassa on koulutuksemme toinen työharjoittelu, jonka suoritan Eerikkilän maastoissa ohjaten pääasiassa melontaa ja jousiammuntaa leirikoululaisille. Ei ehkä ihan se oma kuppini teetä, mutta varmasti arvokas kokemus ammattia ajatellen.
Sitten kolkutteleekin ovella jo ensimmäinen ihan oma keikkani. Kesäkuussa, juhannuksen jälkeisellä viikolla, järjestän nimittäin vaelluksen Ruotsin korkeimmalle vuorelle Kebnekaiselle, missä toimin itse pääoppaana. Tarkoitus on saada kasaan viidentoista hengen ryhmä, jolle vedän viisipäiväisen retken Lapin yöttömään yöhön. Kunhan tuotannon tässä saan kasaan, reissu tulee myyntiin Partioaitan kautta näillä näkymin maaliskuussa. Jos siis kiinnostusta löytyy, kannattaa alkaa varailemaan kalenterista tilaa! Ja reissun onnistuessa voi olla, että toteutan toisen vastaavan vielä elokuussakin.
Sitä ennen luvassa on kuitenkin vielä mm. viikon melontareissu Itä-Suomen kohiseviin koskiin ja kymmenen päivää Norjan Lofooteilla. Kyllä Eerikkilän eräopaskoulutuksen ehdottomasti suurin anti on monipuolinen ja kiinnostava retkitarjonta. Sitä kun tulee päädyttyä paikkoihin ja tilanteisiin, joihin ei muuten ehkä koskaan päätyisi! Ja kun Lofootit on tutkittu ja viimeiset lajitentit suoritettu, alkaakin olla 37-vuotiaalla Suomisen pojalla eräoppaan paperit taskussa. Olettaen toki, että tentit myös läpäisen. Tallensin juuri puhelimeeni muistilistan 82:sta linnusta, jotka pitäisi keväällä tunnistaa. Apua.
Koulu loppuu elokuun ensimmäiseen viikkoon. Pitkään suunnitelmani oli palkita itseni suuntaamalla saman tien Indonesiaan ensin Lombokille vaeltamaan Rinjanin tulivuorelle ja siitä Gilille makaamaan ameebana rantatuoliin, mutta näyttää siltä, että joudun siirtämään suunnitelmaani muutaman kuukauden eteenpäin. Tielle tuli nimittäin Alppien korkeimman huipun Mont Blancin nousu, jota lähden yrittämään syyskuun alkupäivinä.
Toivottavasti onnistuneen Blancin huiputuksen jälkeen edessä onkin sitten monella tapaa tyhjä kangas, jolle alkaa piirtämään. Tämän vuoden alusta alkanut yhteistyöni Partioaitan kanssa poisti harteilta stressiin siitä, mitä minä koulun jälkeen teen. Nyt tiedossa on jo jos jonkinlaista projektia ja hommaa yhdessä, joten tiedän etten tyhjän päälle putoa. Ja olen myös varma siitä, että alkanut vuosi tuo tulleessaan paljon uusia suunnitelmia, asioita, töitä ja kaikkea siltä väliltä, enkä siis ole lainkaan huolissani tulevaisuudesta. Lähtiessäni viime syksynä kouluun takaraivossa hieman kummitteli ajatus, että kuinkahan sitä etelähelsinkiläinen eräopas tässä maailman tilanteessa työllistyy, mutta jo hommat Partioaitan kanssa osoittivat pelkoni turhaksi. Töitähän on juuri niin paljon kuin niitä aktiivisesti itse alkaa tekemään!
Ai niin, sitten on tietenkin vielä se suurin suunnitelmani, eli Seven Summits. Kilimanjaron peruuntuessa viime joulukuulta minua harmitti ihan tolkuttomasti, tuli jotenkin sellainen olo, että fuck it, annetaan sitten olla kun ei kerran kiinnosta. Se olo onneksi - ja tietenkin - laantui nopeasti, kun ymmärsin sen, että ei se Kilin reissu peruuntunut, se vain siirtyi. Eihän mikään ole niin varmaa elämässä kuin se, että suunnitelmat muuttuvat aina. Ja kun ei se Kilimanjarokaan sieltä Tansaniasta mihinkään ole menossa, lähdetään sitten tänä vuonna yrittämään uusiksi! Ajankohta lienee joulukuu ja kunhan tuossa ensi viikolla pääsen piipahtamaan matkatoimistossani Aventuralla, voi olla, että edessäni on seikkailu, jossa Kilimanjaro on vasta ensimmäinen rasti! Siitä kuitenkin lisää sitten, kun suunnitelma selkenee. Tähän kuuluisi sellainen silmää iskevä hymiö.
Että tuota joo. Jos viime vuoden viimeisissä blogeissa päivittelin sitä, kuinka 2015 oli melkoinen seikkailu, niin eipä tuo vauhti kyllä tänä vuonna tunnu kauheasti ainakaan hidastuvan! Mutta tiedättekö mitä? Minä olen enemmän elossa kuin koskaan! Let’s go!