Minun pitäisi olla Tansaniassa. Perjantai-aamulle buukatun lennon piti viedä minut Amsterdamin kautta Kilimanjaron kupeeseen ja tänään olisin herännyt jostain parin tuhannen metrin korkeudelta matkallani ylös. Afrikan korkeimmalle huipulle 5895:een metriin minun piti suunnitelmien mukaan nousta ensi torstaina mutta suunnitelmilla on tapana muuttua.

Ero syyskuussa perui matkan. Ei sen toki olisi tarvinnut, mutta tässä kohtaa se tuntui hyvältä ratkaisulta. Kyllähän kolmannen Seven Summits -vuoreni huiputus olisi onnistunut yksinkin mutta se ei olisi tuntunut oikealta. En todennäköisesti olisi osannut nauttia matkasta kuten olisin toivonut. Parempi siis siirtää reissua, ei se Kilimanjaro sieltä mihinkään katoa.

Mutta kyllä tämä toki harmittaa. Joka kerta kun katson kalenteriani, silmiin hyppää ensi viikon kohdalle merkattu iso Kilimanjaro -teksti, joka on ylivedetty. Sen tilalle on tullut koulun lukujärjestys. Oikeastaan en niinkään kyllä harmittele itse matkan peruuntumista, enemmänkin matkaseuran. Jotenkin surettaa ajatella, että sitten kun Tansaniaan lähden, lähden yksin, enkä parhaan retkeily-kumppanini kanssa. Mutta sellaista on elämä. Ja siitä pääsee yli.

Jäin eilen miettimään tuota ”minun pitäisi olla…” -ajatusta. Mieleen alkoi tupsahtelemaan kaikkia niitä suunnitelmia, mitä minun on joskus pitänyt olla ja paikkoja, mihin on pitänyt mennä.

Ihan alkuperäisen suunnitelman mukaan minun pitäisi olla jossain Afganistanissa turvaamassa rauhaa, minustahan piti tulla ammattisotilas. Siellä minä nyt jossain sinisessä baretissa tallustelisin hiekka-aavikkoa toivoen, etten johonkin tienvarsipommiin kompuroi. Sitten minulta murtui selkä, mikä muutti suunnitelmat.

Uuden suunnitelman mukaan minun pitäisi olla jossain tuolla Heikelänä Jussi Heikelän paikalla. Tai seurassa. Toisaalta Jussikin lopetti jo. Olisinkohan minäkin pistänyt jo pillit pussiin suuren radiostara-suunnitelmani kanssa? Ai niin, pistin jo, 11 vuotta sitten. Koska tein uusia suunnitelmia. Löysin taannoin jonkun vanhan haastattelun itsestäni vuodelta 2005, jossa kerron tulevaisuudensuunnitelmakseni olla ”taustavaikuttajana” musiikkialla. Jonain harmaana eminenssinä bändien taustavoimissa viemässä näiden uraa eteenpäin.

Kappas, sekin tapahtui. Toteutin sitä juuri kymmenisen vuotta kunnes sain tarpeekseni. Sinä aikana nostin moniakin yhtyeitä Sotajumalasta Insomniumiin menestyksen portailla aina vähän ylöspäin ja kun Insomnium soitti aiemmin tällä viikolla Helsingin Jäähallissa, olin bändistä ja sen nykyisistä taustavoimista kovin ylpeä. Samalla tiesin, että minulla on ollut lusikkani sopassa mukana. Vuoden 2005 suunnitelmani oli siis toteutunut.

Seuraavaksi tein kuitenkin poikkeuksellisesti jotain täysin suunnittelematonta ja lopetin alkoholikierteeni seinään. Siinä sivussa parantui vaikea masennus. Kumpikin sellaisia asioita, joiden ei pitänyt koskaan olevan mahdollisia. Synkimpinä vuosinani ajattelin, etten koskaan olisi tässä missä tänään olen ja jos sen ajan suunnitelmat olisivat toteutuneet, minun pitäisi olla jossain mullan alla. Sen sijaan olen käynyt 5642 metriä sen mullan yläpuolella ja aion vielä korkeammalle.

Jos katson taakse päin, moni niistä asioista, joita minun piti olla, on toteutunut. Liki jokainen suunnitelma jonka olen tehnyt, on mennyt enemmän tai vähemmän juuri niin kuin olin ajatellut että niiden pitäisi. Eihän siitä voi olla kuin ylpeä. Ja nyt olen jälleen tekemässä harrastuksestani uraa, kun suunnitelmat ulkoilun parissa etenevät. Kuinka moni siihenkään on lopulta pystynyt? Ja jo toistamiseen.

Mutta se ainoa paikka, missä minun ei olisi pitänyt koskaan olla, on silti ollut se tärkein: Tämä aamu terveenä ja jo kolme vuotta raittiina miehenä.

Se, etten tänään ole Tansaniassa, ei oikeastaan siis lopulta paina missään. Tuo ensi viikon lukujärjestyskin näyttää varsin mukavalta, meillä on Eerikkilässä pikkujoulut. Urheiluopistolla, missä opiskelen luonto- ja eräoppaaksi, mikä tuli suunnitelmiin mukaan viime syksynä ja toteutui. Joten mitä sitä yhtä Kilimanjaroa suremaan, sen pääsee nousemaan sitten ensi vuonna. Se, että suunnitelma siirtyy ei tarkoita että se peruuntuu. Ja kun Afrikan huipulle viimein pääsen, tiedän, että minun tarkoitukseni on olla siellä juuri silloin, yksin tai jonkun kanssa.

Takaisin ylös